Synkka tärkeässä roolissa aina uutuustuotteen lanseerauksesta lähtien

Olemme olleet Synkkaan erittäin tyytyväisiä. Järjestelmä toimii kattavana tuotetietopankkina sekä itsellemme että asiakkaillemme. On merkittävä etu, että kaikki osapuolet löytävät tarvitsemansa tiedot samasta paikasta – se säästää aikaa, ja sillä on suuri merkitys tiedon oikeellisuudelle. Jos tietoja täytyisi lähetellä asiakkaille yksittäin, virheen mahdollisuus kasvaisi merkittävästi. 

Synkalla on oma tärkeä roolinsa heti uutuustuotetta lanseerattaessa. Uuden tuotteen tarkat tuotetiedot selviävät asteittain. Lopullisten tietojen koostaminen Synkkaan onkin selkeä virstanpylväs matkalla kohti tuotteen lanseerausta. Kun kaikki on valmista, tiedot välitetään Synkan kautta vastaanottajille kätevästi yhdessä paketissa.

Tuotteisiin tai pakkauksiin voi tulla myös muutoksia matkan varrella. Merkittävät muutokset vaativat EAN-koodin vaihtamista, pienissä muutoksissa selvitään tuotetietojen päivittämisellä. Keskitetyn järjestelmän helppous korostuu jälleen päivitystilanteissa, kun tuore tieto saadaan kaikille osapuolille yhdellä kertaa. Tuskin tarvitsee korostaa, miten tärkeää tietojen oikeellisuus ja ajantasaisuus on elintarvikealalla. 

Yksi Synkan kuvapankkitoiminnon hyvistä puolista on se, että kuvia voi lähettää linkin kautta myös sellaisille tahoille, jotka eivät itse käytä Synkkaa. Kuvien merkitys on valtava ja vain kasvaa esimerkiksi nettikaupan kasvaessa. 

Elena Syväjärvi
Laatupäällikkö
Härkis Oy/Verso Food Oy

Verso Food Oy:n missiona on kehittää maittavia kasvisruokia Suomen omasta superfoodista härkäpavusta.

Yhtiön tuotteita ovat muun muassa HÄRKIS®, HÄRKIS® Rouheseos, HÄRKIS® Pihvit, HÄRKIS® Pyörykät sekä Verso Härkäpapugranolat. Paikallisten raaka-aineiden käyttäminen, lähituotanto, tuotteiden hyvä maku ja helppokäyttöisyys ovat Verso Foodille sydämen asioita. 

Ota yhteyttä

Roskapostin estämiseksi, ruksaa ylläoleva laatikko.