Tuotetietojen julkaisu muille kohdemarkkinoille

Synkka-palvelusta on mahdollista välittää tuotetietoja myös muihin GDSN-tuotetietopankkeihin, esimerkiksi Ruotsin, Tanskan ja Saksan kohdemarkkinoille. Tässä ohjeessa on kerrottu kuinka tuotetietojen julkaisu muille kohdemarkkinoille Synkka-palvelussa tapahtuu.

Huomioitavaa toiselle kohdemarkkinalle julkaistaessa

Julkaisu toiselle kohdemarkkinalle edellyttää tutustumista uuden kohdemarkkinan tuotetietovaatimuksiin sekä kaupallisesti sovittuihin käytäntöihin. Julkaisu GDSN-verkoston yli edellyttää aina että vastaanottajalla on voimassa oleva kysely tuotteesta ja että tavarantoimittaja on avannut näkyvyyden tuotteisiin uudelle vastaanottajalle. 

Instruction steps

Vaatimukset tuotetiedolle

Kohdemarkkinan vaatimukset

Tiedontoimittajan tulee perehtyä kohdemarkkinan ohjeisiin, koska jokaisella kohdemarkkinalla on omia vaatimuksia annettavien tietojen suhteen. Maakohtaiset ohjeet on listattuna sivulla oikealla.

Vastaanottajakohtaiset vaatimukset

Kohdemarkkina vaatimusten lisäksi voi olla vastaanottajakohtaisia vaatimuksia. Esim. ruotsin kaupparyhmä ICA voisi edellyttää jonkun lisätiedon antamista. Tiedontoimittajan täytyy selvittää oman asiakkaansa erityistarpeet tuotetiedolle sillä tietovaatimukset eivät ole GS1:n tiedossa.

Kyselyn luominen ja näkyvyyden avaaminen

Tuotetiedot julkaistaessa valitaan kyseinen kohdemarkkina ja vastaanottajan (GLN-numero). Synkka-palvelu välittää tuotetietosanoman kyseisen vastaanottajan käyttämään tuotetietopankkiin, joka edelleen toimittaa sen vastaanottajalle.

Mikäli tuotetiedot julkaistaan käyttäen pelkkää kohdemarkkinaa, kaikki GDSN- verkostoon kuuluvat vastaanottajat voivat kysellä tiedot minkä tahansa tuotetietopankin kautta.

Tavarantoimittajan tulee tehdä seuraavat toimenpiteet, ennen kun julkaisu toiselle kohdemarkkinalle on mahdollista.

  1. Tavarantoimittajalla pitää olla voimassa oleva Synkka-palvelun sopimus GS1 Finland Oy:n kanssa.
  2. Tavarantoimittaja ilmoittaa tuotetietojen vastaanottajalle, että tämä voi tehdä tuotteesta tai
  3. Tavarantoimittajan GLN-numerolla kyselyn (subscription). Vastaanottaja luo kyselyn omassa tuotetietopankissaan.
  4. Tavarantoimittaja julkaisee tuotetiedot Synkka-palvelussa kyseiselle vastaanottajalle ja/tai kohdemarkkinalle.

Yleisiä eroavaisuuksia

Vastaanottajakohtaiset, kohdemarkkinakohtaiset ja globaalit tuotetiedot

Tuotetietokentät ovat joko globaaleja (kaikille yhteisiä), kohdemarkkinakohtaisia tai vastaanottajakohtaisia. Tuotetietoja julkaistaessa tallentajan tulee huomioida kyseisen kohdemarkkinan ohjeet ja vaatimukset tuotetiedoille.
Tietokentän tyypin voi tarkistaa käyttöliittymässä Ohje-painikkeen takaa ja tieto löytyy myös Suomen tietoprofiili- dokumentista.

Tuoteversioiden hallinta

Jos tuotteesta on useita versioita, tulee kiinnittää huomiota tuotetietoja ylläpidettäessä siihen, onko kyseessä yhteinen tieto kaikille tuoteversioille tai voiko se poiketa tuoteversioiden välillä.

  • Ylläpidettäessä kaikille yhteistä tietoa käyttöliittymässä mille tahansa tuotteen versiolle, tuotteen kaikki versiot päivittyvät automaattisesti.
  • Kun päivitetään kohdemarkkinakohtaista tuotetietoa käyttöliittymässä, kaikki kyseiselle kohdemarkkinalle julkaistut versiot päivittyvät automaattisesti
  • Kun päivitetään vastaanottajakohtaista tuotetietoa käyttöliittymässä, tieto päivitetään ainoastaan kyseiselle vastaanottajalle määriteltyyn tuoteversioon ja muut versiot eivät muutu.

Tulevaisuuden versio

  • Julkaistaessa tuotetietoja muille kohdemarkkinoille kuin Suomeen ei tulevaisuuden versiota tule käyttää. 

Julkaisu käyttöliittymässä

Julkaiseminen integraatiolla